9.2. kävimme pienellä porukalla patikoimassa. Tarkoituksena oli löytää ranta ja syödä siellä lounasta. Kummempaa suunnitelmaa meillä ei ollut siitä, minne rannalle päätyisimme. Tiesimme vain alueen, jossa tuttujen kertoman mukaan oli henkeäsalpaavan kauniita rantoja. Alkuperäinen suunnitelma oli siis patikoida noin kaksi tuntia rannalle ja sieltä sitten samoja teitä takaisin. Itse patikkareitille pääseminen oli oma hommansa - ensin metrolla kahden pysähdyksen taktiikalla bussipysäkille, jonka avulle pääsimme toiselle pysäkille, josta lopulta päästiin patikkareitin alkuun.
Omaksi yllätyksekseni - ja ilmeisesti muunkin seurueen - patikkareitti oli päällystetty betonilla. Reitillä vastaan tuli usea lenkkeilijä, joten tämä saattoi olla syy siihen. Ensivaikutelma olikin se, että reitti tulee olemaan naurettavan helppoa käpöttelyä. No sitä se ei ollut. Hong Kongin kaupunkia ympäröi vuoret, jossa patikointi on hyvin yleistä. Välillä reitti oli niin jyrkkää, että ainakin itse epäilin pysynkö pystyssä. Onneksi pysyin. Noin kaksi tuntia käveltyämme jyrkkiä ylämäkiä ja alamäkiä, pääsimme kuitenkin onneksemme kauniille rannalle.
Patikkaretken varrella oli puiden ja mäkien ohella myös hylättyjä rakennuksia, jotka omaan silmään ovat erittäin kauniita. Törmäsimme matkalla myös pieneen rantaan asutuksen lähellä. Sen ulkonäköä ei voi kuitenkaan kehua, sillä se oli täynnä meren tuomaa jätettä. Rannalla oli myös paljon (isoja) kuolleita kaloja ja yksi kuollut kissa. Pistää vaihteeksi miettimään roskaamisen seurauksia.
Minut hyvin tuntevat tietävät, etten ole mikään rantaihminen. Jätän auringossa loikoilun mieluiten muille, mutta tällä rannalla olisin voinut viettää pidempäänkin aikaa. Tällaisessa paikassa en ollut koskaan ennen päässyt käymään ja en varmaan hetkeen myöskään pääse tulevaisuudessa. Onnistuin myös polttamaan itseni, vaikka olkapäät olivat paljaina vain alle tunnin. Kukaan meistä ei ollut niin fiksu, että olisi tuonut aurinkorasvaa mukanaan.
Lounastamme pääsivät seuraamaan myös paikallinen karja, joka tallusteli pitkin rantaa rauhallisesti. Kenen lienevät.
Alkuperäinen suunnitelmamme oli siis lähteä takaisin samaa reittiä, mutta kahden tunnin hikisen ja erittäin väsyttävän "patikoinnin" jälkeen, ketään ei suuremmin kiinnostanut tämä vaihtoehto. Suuntasimme siis viereiselle rannalla, jossa parin ohikulkijan mukaan oli liiketoimintaa. Jopa ihan ravintola. Ravintolaksi moni sitä ei varmaan kutsuisi puitteiden perusteella, mutta ainakin ruokaa sieltä olisi halutessaan saanut. Pienen pohdinnan päätteeksi tilasimme speed boatin viemään väsyneet matkaajat takaisin sivistyksen pariin. Itse venematka oli suhteellisen tyyris, mutta kaikkien mielestä sen arvoinen. Tuntui kuin olisi ollut jossain huvipuistolaitteessa. Isovanhemmat sanoisivat, että "se oli menoa eikä nykytystä". Vene oli hyvin pieni, mahdúttaisi varmaan noin kymmenen henkeä. Ja liikkui ainakin tällaisen maakravun näkökulmasta melkoisen kovaa. Välillä hypähteli "aallokossa". Kuvia minulla ei venematkasta ole, koska käsiä ei hirveästi uskaltanu veneen kaiteista irrottaa. Matka kesti puolisen tuntia ja sen aikana pääsi näkemään paikallista saaristoa ja luontoa erittäin hyvin. Vene vei meidät paikkaan. jossa yksi bussipysäkeistämme oli ja lopulta pitkän matkan jälkeen pääsimme turvallisesti kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti