perjantai 15. huhtikuuta 2016

Päivä kanssani

Vaihdosta on jäljellä enää alle kolme (3!!!) viikkoa, mikä tuntuu suoranaisesti hullulta ajatukselta. Maaliskuusta en muista rehellisesti sanottuna mitään muuta kuin sen, että sain vierailijoita Suomesta viikoksi. Vietin yhden viikon hostellissa vieraiden kanssa ja näytin pari pakollista nähtävyyttä ja paikkoja, joita olen oppinut rakastamaan vaihtoni aikana. Aika on kulunut hurjaa vauhtia ja olo on varsin ristiriitainen. Rehellisesti koti-ikävä on ollut välillä hyvin suuri ja ajatus siitä, että palaan Suomeen hyvin pian on kutkuttava. Olen kuitenkin oppinut rakastamaan Hong Kongia ja osa minusta tulee jäämään tänne pysyvästi. Lentoni Suomeen lähtee 5.5. kello 00:30 ja olen takaisin Suomessa kuuden aikoihin aamulla 5.5.

Viime viikot ovat menneet hyvin pitkälti rutiinilla ja juuri mitään uutta ja ihmeellistä ei minulla ole jaettavana. Siksi ajattelikin, että kuvaan hyvin tyypilisen arkipäiväni ja näytän teille, miltä elämä täällä näyttää. Valitettavasti en saanut ikuistettua kaikkia asioita päivästäni, mutta jospa saatte hyvän kokonaiskuvan.

Koulu alkaa minulla aina 8:30, joten kello on herättämässä seitsemän pintaan. Kaikilla opiskelijoilla koulu ei ala näin aikaisin, olin vain sattunut valitsemaan kurssini näin. Tämän viikon tiistaina heräsin mukavaan säähän. Aurinko ei tosin paistanut mutta sentään ei satanut. Nyt viime päivinä lähes joka päivä on satanut, mikä itseasiassa ei ole huono asia, ainakaan ei ole tekosyytä, miksi ei pysyisi sisällä opiskelemassa.

Aamupalaksi syön yleensä muroja, koska ne ovat helppo ja nopea tapa saada edes jotain täytettä. Murovalikoima kaupoissa täällä muodostuu lähinnä länsimaalaisista tuotemerkeistä.

Onnistuin saamaan flunssan tällä viikolla ilmeisesti ilmastoinnin vuoksi. Näitä on myös tullut napsittua.

8:05 olen yleensä valmis lähtemään koululle. Tässä kuvaa asuntolamme käytävästä.

Minulla on aina vesipullo mukana koulussa. Hanavettä täällä ei saa juoda, mutta oleskelutiloissa on vesipiste, josta saa juomakelpoista ja suodatettua vettä ilmaiseksi. Tästä olen todella kiitollinen, koska kaupasta ei tarvitse kantaa litroittain pullotettua vettä huoneeseen.

Hyvin tärähtänyt kuva aamuruuhkasta.

Ja yliopistolla! Kävely asuntolalta yliopistolle kestää noin kymmenen minuuttia. Kävelymatkan aikana ollaan myös kokoajan sateensuojassa, josta olen todella onnellinen. Täällä kun on ollut koko vaihdon aikana enemmän sateisia päiviä kuin aurinkoisia.

Päivän ensimmäinen ja ainoa oppitunti oli Business to Business Marketing. Luokkahuoneet eroavat toisistaan hyvin paljon. Joskus luennot pidetään auditorioissa ja joskus ihan "normaaleissa" luokissa. Business to Business Marketing tunneilla meillä on käytössä tuolit, joiden yhteydessä on pienet tasot.

Luento päättyy 11:20 ja tässä vaiheessa olen yleensä jo varsin nälkäinen. Yliopistolla on monta paikkaa, joissa käydä syömässä. Tällä kertaa suuntasin isoimpaan kanttiiniin, eli kuvassa näkyviä portaita alas "maan alle".

Tähän aikaan kanttiinissa alkaa olla jo varsin paljon ihmisiä. Jos oikein muistan, niin suurimpaan kanttiiniin mahtuu ruokailemaan yhtäaikaa noin 900 henkeä.

Tällä kertaa valitsin japanilaista ruokaa, ramenia. Hintaa pelkällä ramen-keitolla on 26 Hong Kongin dollaria eli noin kolme euroa. Siihen mukaan otin kuuden dollarin juoman.

Siinä lounas koko komeudessaan.

Lounaan jälkeen suuntaan takaisin asuntolalle. Koska tosiaan olin flunssassa, päätin viettää loppupäivän sisätiloissa. Aluksi rentouduin katselemalla videoita youtubesta, jonka jälkeen valmistauduin perjantain koetta varten (meni ilmeisesti ihan okei!). Oikealla näkyykin luentodioja, joita minun oli tarkoitus lueskella. Otin myös kupin teetä kaveriksi. Koko loppupäiväni vietin näissä tunnelmissa. Välillä opiskellen ja välillä katsoen netflixiä tai youtubea.

Klo 19 ja 20 väliin käyn yleensä illallisella. Tämä oli asia, joka vaati minulta aluksi totuttelua. Suomessa kun olen tottunut syömään illallista viiden tai kuuden aikoihin. Täällä paikalliset ja vaihtarit syövät paljon myöhempään. Menin läheiseen japanilaiseen ravintolaan kaverin kanssa ja tilasin kanaa ja kananmunaa riisipedillä. Tämä päivä mentiinkin sitten kokonaan japanilaisella ruualla! Kiinalaista ruokaa tulee syötyä silloin tällöin, mutta itseasissa hyvin usein taivutaan japanilaiseen ja korealaiseen keittiöön. Hong Kong on hyvin monikulttuurinen kaupunki ja ravintoloita on joka lähtöön. Voisinkin sanoa, että hyvin paikallinen tapa syödä on syödä ruokia eri puolilta maailmaa. Asuntolamme lähettyvillä olevat ravintolat ovatkin hyvin pitkälti japanilaisia, korealaisia tai taiwanilaisia. Kiinalaista ruokaa halutessa menemme hyvin usein syömään dim sumia.
Loppupäivä meni samoissa tunnelmissa kuin iltapäivä. Nukkumaan menen yleensä kello 23:00 kuten tuonakin päivänä.