Tästä se alkaa. Vaihtoblogi. Niille, jotka eivät tiedä
vielä, opiskelen 2016 kevätlukukauden vaihto-opiskelijana Hong Kongissa. Koulun
nimi on Hong Kong Polytechnic University (PolyU) ja opiskelen lähinnä
markkinointia. Toiveenani olisi saada myös muotiopintoja. Ajattelin laittaa
tämän blogin pystyyn, koska mielestäni tämä on kätevä keino kertoa kuulumisiani
kaikille tutuille, jotka minusta haluavat kuulla. En tiedä vielä, kuinka usein
tulen päivittelemään, mutta tavoite on kerran viikossa tai kahdessa.
Istun tällä hetkellä Helsinki-Vantaan lentoasemalla
lähtöporttini edessä kirjoittamassa. Jännitys on kieltämättä aivan valtava. Lentoni lähtee tasan tunnin kuluttua, eli
23:40. Hong Kongissa minun tulisi olla 15:30 paikallista aikaa. Suomen aikaa
tämä taas on 9:30. Aikaeroa on siis kuusi tuntia. Käsittääkseni kesäaikaan
Suomessa vaihdettaessa aikaero on viisi tuntia. Päätös lähteä vaihtoon ei ollut
helppo. Onhan minulla kesken hyvä koulu, ja keväälle olisi ollut odotettavissa
paljon kiinnostavia kursseja. Taakse jää myös ihana asunto, ystävät, perhe ja
poikaystävä. Vaihtoon lähtöä olin pohtinut koko vuoden 2015. Kesällä löysin
minua kiinnostavan koulun, juuri tämän Hong Kongin yliopiston. Aloinkin enemmän
leikkiä ajatuksella vaihtoon lähtemisestä ja lopulta päätös tuli melkein
huomaamatta.
Ehkä yksi suurimmista syistä, miksi haluan lähteä, on halu
kokeilla omia rajoja. Itselle vaihtoon lähteminen ja oikeasti omien siipien
kokeilu on valtavan suuri asia. Olenhan toki asunut yli vuoden Jyväskylässä
opiskelemassa, mutta koko senkin ajan poikaystävän kanssa. Nyt on siis aika
kokea itsenäisyys ja oma pärjääminen ihan eri tavalla. En ole edes lentänyt ennen aivan yksin. Ennen lentokentälle saapumista
on vuodatettu lukemattomia kyyneleitä ja halattu montaa rakasta ihmistä. Pakko
myöntää, että viimeisten viikkojen aikana on käynyt ilmi se, että ympärilläni
on ihania ihmisiä. On toki myös pelottanut, ahdistanut ja paniikkikin on
nostanut päätään. Olen pahimman luokan stressaaja ja ahdistuja, aina tämä ei
ole millään tavoin toimiva yhtälö. En kuitenkaan yksinkertaisesti pysty
jättämään tilaisuutta käyttämättä. Vaihdosta voi lähteä kotiin myös etuajassa,
jos siltä tuntuu. Se ei vain ole kaikkien juttu. Nyt nähdään, onko se minun
juttu.
Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, en millään jaksa
alkaa tarkistamaan kieliasua.
Pian on aika nousta koneeseen. Hymyssä suin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti